Sorin Sirkus tarjoaa Taidetestaajien ohjelmaksi lukuvuodelle 2025–2026 Akropattien teoksen Muiat. Taidetestaajien esitykset käynnistyvät maanantaina 1.9.
Muiat on rehellinen nykysirkusteos, jossa naiset saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Teoksen esiintyjät tutkivat naiseutta omien kokemustensa kautta hyödyntäen eri sirkustekniikoita ja fyysisen ilmaisun keinoja. Ihmispyramideja, nuorallatanssia ja ryhmäakrobatiaa sisältävä esitys kyseenalaistaa vanhanaikaisia sukupuolirooleja ja pyrkii avartamaan katsojien ajattelua, huumoria unohtamatta. Muiat kannustaa elämään täysillä, turhia anteeksi pyytelemättä, ja tutkii naiseuteen liitettyjä odotuksia – samalla niitä iloisesti rikkoen.
Muiat tarjoilee akrobatian keinoin sekä herkkyyttä että vahvuutta, mutta myös noloja tilanteita. Esitys rohkaisee nauramaan itselle ja elämälle, kun kaikki ei mene suunnitellusti. Muiat on nähty eri puolilla Suomea sekä teatteri- että katusirkusversiona. Se on ollut osa TIE 6/79 -kiertuetta, jolloin sitä on jo esitetty yläkouluikäisille Kittilässä ja Nurmeksessa. Esitys on vieraillut myös OFF Tampereen ohjelmistossa Tampereen Teatterikesässä vuonna 2022.
Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma tarjoaa myös lukuvuonna 2025–2026 korkeatasoisia taide-elämyksiä kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille, ja mukana on kaikkiaan 91 taidetoimijaa.
Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelmassa nuorille tarjotaan laadukkaita taidevierailuja laajasti taiteen eri alueilta. Joka vuosi ohjelmaan valitaan mukaan sekä perinteisiä taiteenlajeja, kuten oopperaa, teatteria ja taidenäyttelyitä, että modernimpaa taidetta, kuten nykytanssia ja -sirkusta. Kriteerinä valituille sisällöille pidetään sitä, että ne ovat ikäluokalle sopivia ja ammattitaiteilijoiden toteuttamia. Tavoitteena on tarjota nuorille kurkistuksia myös maailmoihin, jotka eivät ole heille välttämättä lainkaan tuttuja. Lisätietoja kauden 2025–2026 ohjelmavalinnoista ja -tarjonnasta voi lukea Taidetestaajien verkkosivuilta.
Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelmaa tuottaa Suomen lastenkulttuuriliitto, ja sen rahoittavat yksityiset säätiöt Suomen Kulttuurirahasto sekä Svenska kulturfonden, jotka ovat luvanneet rahoittaa toimintaa kesään 2027 saakka.
Mukaan katsomaan esityksiä?
Esityksiin on tarjolla muutamia paikkoja myös muille katsojille. Lipun ostavat asiakkaat pääsevät katsomaan teoksen kahdeksasluokkalaisten koululaisten kanssa, ja esityksen jälkeen on mahdollista jäädä artistitapaamiseen, jollainen järjestetään jokaisen esityksen jälkeen. Tilaisuuden kesto on noin 30 minuuttia. Lippuja pääset ostamaan täältä.
Uutiskaruselli
Uutiskaruselli
Elisa Häkkinen
Latest posts by Elisa Häkkinen (see all)
- Aikuisten lajikurssit alkavat tammikuussa 2026 - 2.12.2025
- Elämyssirkus jatkuu tammikuussa 19.1.2026. - 1.12.2025
- Joulukuun Kirjava-sirkusleirit 29.-30.12. - 7.11.2025











