Sorin Sirkus ry

Sorin Sirkus aloitti toimintansa Tampereen kaupungin nuorisotoimen alaisena kerhona syksyllä 1985. Oma yhdistys perustettiin 1989. Sorin Sirkus on antanut taiteen perusopetusta jo vuodesta 1993. Laajan oppimäärän opetussuunnitelma hyväksyttiin Tampereen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 2006.

Sorin Sirkus toimii yhdistyspohjalta ja arvoihimme kuuluvat sekä sirkuksen avoimuus, että pyrkimys pitää sirkusharrastus mahdollisimman saavutettavana. Tarvitsemme kuitenkin tukea näihin tavoitteisiin päästäksemme ja ehkä helpoin tapa osallistua ja auttaa on liittyä yhdistyksen jäseneksi. Jokainen sirkuskoululainen on automaattisesti Sorin Sirkus ry:n jäsen, mutta vanhemmat tai muut kiinnostuneet voivat halutessaan liittyä jäseniksi ja tukea siten sirkuskoulua sekä Sorin Sirkuksen muuta toimintaa. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jäsenlomakkeen täyttämällä (lomake alla).

Yhdistyksen asioista vastaa hallitus, joka koostuu puheenjohtajan lisäksi kuudesta kahdeksaan varsinaisesta jäsenestä.

Hallitus

Markku Rimpelä, puheenjohtaja
Jaana Kaartinen
Jouni Kivimäki
Mika Lehtinen
Perttu Pesä
Jouni Raatikainen
Martti Silvennoinen
Vesa Toivonen 

Lisäksi kutsuttuna:
Taina Kopra, sirkustirehtööri
Ulla Majuri, talouspäällikkö
Merja Koskiniemi, rehtori

Lisätiedot

Sirkuskoulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Sorin Sirkus – Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Toimintakertomukset

Huomionosoitukset

Vuonna 2010 myönnetty lastenkulttuurin valtionpalkinto ja valtakunnalliseksi nuorison palvelu- ja kehittämiskeskukseksi nimeäminen, Nuori Kulttuuri -lähettiläs titteli vuosilta 2008 ja 2009 sekä useat palkinnot niin ohjaaja Taina Kopralle kuin sirkuskoulun oppilaille sekä Sorin Sirkuksen kasvattien menestyminen niin kotimaassa kuin maailmallakin ovat osoitus kauaskantoisesta ja korkeatasoisesta taiteen ja nuorisokulttuurin parissa tehdystä huikeasta työstä. Vuonna 2012 Joulushow'n pitkäaikainen suunnittelijaryhmä sai Teatterin Tiedotuskeskuksen myöntämän Sirkuksen Lumo -palkinnon visuaalisesti näyttävästä ja ammattimaisesta nuorisosirkusesitysten valmistamisesta, joka huipentui Joulushow-esitykseen "Kujalla".

Sorin Sirkus 35 vuotta

Sorin Sirkus 30 vuotta

Sorin Sirkuksen 30-vuotisjuhlat olivat vuonna 2015, jolloin joulushow-esitys oli Las Necalas. Sorin Sirkuksen verkkohistoriikkiin voit tutustua oikealla olevasta painikkeesta. 

Verkkohistoriikki