Akropatit: Muiat

Taidetestaajat

Muiat on rehellinen nykysirkusteos, jossa naiset saavat olla juuri sellaisia kuin ovat.
 
Teoksen esiintyjät tutkivat naiseutta omien kokemustensa kautta hyödyntäen eri sirkustekniikoita ja fyysisen ilmaisun keinoja. Ihmispyramideja, nuorallatanssia ja ryhmäakrobatiaa sisältävä esitys kyseenalaistaa vanhanaikaisia sukupuolirooleja ja pyrkii avartamaan katsojien ajattelua, huumoria unohtamatta.
 
Muiat kannustaa elämään täysillä, turhia anteeksi pyytelemättä, ja tutkii naiseuteen liitettyjä odotuksia – samalla niitä iloisesti rikkoen. Muiat tarjoilee akrobatian keinoin sekä herkkyyttä että vahvuutta, mutta myös noloja tilanteita. Esitys rohkaisee nauramaan itselle ja elämälle, kun kaikki ei mene suunnitellusti.   
 
Muiat on nähty eri puolilla Suomea sekä teatteri- että katusirkusversiona. Se on ollut osa TIE 6/79 -kiertuetta, jolloin sitä on jo esitetty yläkouluikäisille Kittilässä ja Nurmeksessa. Esitys on vieraillut myös OFF Tampereen ohjelmistossa Tampereen Teatterikesässä vuonna 2022.      
 
 
Työryhmä
 
Artistit: Iitu Kivimäki, Kamilla Nisso ja Anniina Peltovako
Konsepti: ensemble (Kivimäki, Nisso, Peltovako)
Pukusuunnittelu: Kitte Klemettilä
Musiikin sävellys: Joona Kukkola
Valosuunnittelu: Jaakko Sirainen
 
Kesto: 50 minuuttia, ei väliaikaa
 
Esitys nähdään Sorin Sirkuksella 1.–17.9.2025 osana Taidetestaajien lukuvuoden 2025–2026 ohjelmistoa. Lipun ostavat asiakkaat pääsevät katsomaan teoksen kahdeksasluokkalaisten koululaisten kanssa, ja esityksen jälkeen on mahdollista jäädä artistitapaamiseen, jollainen järjestetään jokaisen esityksen jälkeen. Tilaisuuden kesto on noin 30 minuuttia.

The following two tabs change content below.

Elisa Häkkinen

Sorin Sirkuksen markkinointi- ja viestintävastaava