Sorin Sirkus on Taidetestaajien vierailukohteena myös lukuvuonna 2023–2024. Ensi lukuvuoden vierailukohteet on julkaistu 26.1.2023. Taidevierailuihin on osallistumassa jälleen kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset!
Sorin Sirkus on ensi lukuvuonna mukana Taidetestaajien vierailukohteena kolmatta kertaa. Kahdeksasluokkalaisille tarjottavan sirkuselämyksen tuottaa suomalainen Arctic Ensemble. Esityksestä ja sen sisällöstä tiedotetaan myöhemmin keväällä.
Lukuvuodelle 2023–2024 on valittu 84 taide-elämystä. Vierailukohteiden valintaan ovat vaikuttaneet myös nuorten ja opettajien raatien hakemuksille antamat kiinnostavuuspisteet.
Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma Taidetestaajat on vuodesta 2017 avannut uusia yhteistyömahdollisuuksia, kehittänyt nuorten yleisöjen kohtaamista, tukenut koulujen retkiosaamista sekä edesauttanut kokonaan uuden toiminnan syntymistä Suomen taidekentällä. Taidetestaajat on enemmän kuin käynti teatterissa tai museossa, sillä taidevierailuihin liittyy taidekokemusta syventävää ennakko- ja jälkityöskentelyä. Vierailujen tarkoitus on tarjota koululaisille ikimuistoinen taide-elämys, joka voi olla kimmoke elinikäiseen kulttuurin harrastamiseen.
Taidetestaajat on osa Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toimintaa, ja sitä rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.