Uusiin ulottuvuuksiin sosiaalisen sirkuksen avulla
29.04.2026 | Kansainvälinen toiminta

Sorin Sirkus osallistui Altro Circon järjestämään sosiaalisen sirkuksen seminaariin Torinossa, Italiassa 18.–19. huhtikuuta. Tapahtuman nimi ”Circo Spaziale” viittasi siihen, kuinka sosiaalinen sirkus voi viedä meidät uusiin ulottuvuuksiin.
Seminaari keskittyi turvallisten, osallistavien ja esteettömien tilojen luomiseen sekä parhaiden käytäntöjen jakamiseen. Tapahtumaan osallistui ihmisiä ympäri maailmaa, ja työpajat sekä paneelikeskusteluja pidettiin sekä italiaksi että englanniksi. Suurin osa osallistujista oli sirkus- ja luovien alojen edustajia.
Työpajojen teemat ja aiheet keskittyivät esteettömyyteen, sirkustaiteen käyttöön hyvinvoinnin edistämisen välineenä, luovuuden vaalimiseen ja oppimisympäristöjen luomiseen sekä sirkusalalla esiintyvien erilaisten toimintaympäristöjen asettamien haasteiden käsittelyyn. Tapahtuma järjestettiin San Salvario -yhteisökeskuksessa, jossa pääsimme myös näkemään ”Circo Spaziale Cabare” -esityksen, joka sisälsi useita erilaisia sirkusesityksiä.
Katja, Sorin Sirkuksen sosiaalisen sirkuksen ja kansainvälisen toiminnan päällikkö, ohjasi myös kaksi eri työpajaa, joiden aiheina olivat organisaation resilienssi ja traumatietoiset käytännöt. Katjalla on monipuolinen ja laaja tausta sosiaalisesta sirkuksesta. Hän on kokenut projektipäällikkö ja kouluttaja, joka työskentelee taiteen, oppimisen ja sirkuksen risteyskohdassa.
Ensimmäisessä työpajassa keskityttiin avoimeen dialogiin organisaation resilienssistä. Menetelmänä käytettiin niin sanottua ”fishbowl”-mallia, jossa osa osallistujista istui ympyrässä keskellä keskustelemassa aiheesta, kun taas toiset istuivat ympyrän reunalla kuuntelemassa. Kuulimme tarinoita siitä, miten organisaatiot ovat vastanneet erilaisiin haasteisiin, miten erilaiset rakenteet ovat tukeneet resilienssiä, mikä on kestävän kehityksen perusta ja miten arvot näkyvät kaikessa toiminnassa.
Katjan vetämä toinen työpaja keskittyi traumatietoisuuteen ja kehollisiin käytäntöihin. Osallistujilla oli mahdollisuus osallistua erilaisiin harjoituksiin, jotka rohkaisivat heitä pohtimaan omia kokemuksiaan ja asenteitaan haasteita kohtaan. Teimme yhdessä harjoituksen nimeltä ”robottijongleeraus”, jossa osallistujat tutkivat käytännön menetelmien avulla, miten reagoimme epäonnistumiseen.
Viimeisenä päivänä kaikilla osallistujilla oli mahdollisuus pohtia yhdessä, mitä viedään tapahtumasta mukaan käytäntöön. Tarkastelimme haasteita, todellisuutta ja unelmia. Selkeästi esiin nousseita teemoja olivat kestävyys, yhteisöllisyys, esteettömyyden parantaminen ja intohimo työtämme kohtaan!
Kiitos Altro Circolle kutsusta!
Tämä liikkuvuus toteutettiin ERASMUS+ -rahoituksen avulla.