TiedotteetUutiset

Taiteilija Ville Kylätasku suunnitteli Sorin Sirkukselle visuaalisen konseptin

Suomalainen VIMMA, tamperelainen Sorin Sirkus ja kuvataiteilija Ville Kylätasku ovat yhteistyössä luoneet uniikin, tunnistettavan ja yhteisön arvoja tukevan asustekokonaisuuden Sorin Sirkuksen jäsenille, työntekijöille ja kannattajille 

Tampereelta Berliiniin ponnahtanut kuvataiteilija Ville Kylätasku (s. 1979) vastaa työhönsä liittyviin kysymyksiin pikahaastattelussa. 

Kerro nykyisestä työstäsi 

– Asun ja työskentelen Berliinissä kuvataiteilijanaTeen taidetta arkipäivisin Itä-Berliinissä sijaitsevalla työhuoneellani, entisessä STASI-korttelissa, joka oli suljettu siviileiltä koko Itä-Saksan ajan. Berliiniin muutin kahdeksan vuotta sitten vaimoni ja kahden pienen tyttäreni kanssa, joista toinen oli vasta kahden kuukauden ikäinen tänne saapuessamme. Minulla on galleristit kolmessa eri maassa ja taidevälittäjä myös Hongkongissa.  

 

Mikä on ollut väyläsi kuvataiteilijaksi ja Berliiniin?  

– Aloin opiskella muotoilua, jonka aikana tajusinkin haluavani taidemaalariksi, joten valmistuttuani muotoilusta meni vuosi ja olin jo aloittanut taidemaalauksen opintoni. Sain ensimmäisen saksalaisen galleristini ollessani vielä koulussa ja hän kannusti minua muuttamaan Berliiniin.  

Mikä on kuvataiteilijan tärkein ominaisuus? 

– Mielestäni kuvataiteilijan tärkein ominaisuus on tiedostaa oman olemassaolonsa ääret ja ydin. Näin ollen taiteilijaa eivät ohjaile auktoriteetit ja yhteiskunnan tyypillisimmät kollektiiviharhat kuten häpeä ja syyllisyys. Tosin tämä pätee yleisesti koko ihmiskokemukseen. Ihmisen on hyvä ottaa vastuu itsestään ja tulla tietoiseksi omista tunteistaan ja haluistaan. 

 

Miten Sorin Sirkuksen ja sinun tiesi yhtyvät eli sirkushistoriasi? 

– Nuorena olin samassa koulussa kuin Sorin Sirkuksessa harjoitteleva bändimme basisti. Hän taisi pyytää minua rumpaliksi erääseen projektiin, jonka jälkeen ihastuin itse ilma-akrobatiaan. Se taas nivoutui hyvin muiden harrastusteni baletin ja aerobicin kanssa. Erikoistuin liinoihin.  

 Suhteesi muotiin ja pukeutumiseen? 

– Olen ollut aina kiinnostunut alakulttuureista ja vahvasta itseilmaisusta. Muoti on luonnollinen jatkumo ajatustensa ja henkisen entiteettinsä olemuksen ilmaisemisessa. Pukeutumiseni muuttuu päivästä toiseen omien mieltymysteni mukaan. En kuitenkaan ole kiinnostunut trendeistä vaan lähinnä omasta tyylistä ja sen tajuamisessa. Vimmaan olin yhteydessä ensimmäistä kertaa tätä projektia suunnitellessani. 

 

Mitä yhteistä on sirkuksellakuvataiteella ja muodilla? 

– Ei mitään tai sitten kaikki. Riippuu siitä, miten pukeutumiseen ja taiteeseen itse suhtautuu. Parhaillaan se on ihan samanvertaista taidetta – minua ainakin molemmat tukevat työssäni ja on mukavaa, kun molempien parissa voi harjoittaa luovuuttaan. En jaksa tehdä samaa asiaa yleensä kauhean kauaa, koska olen erittäin luova ihminen ja liikkeessä pysyy tuoreena. Se on myös salaisuus kestävään onneen. Jotkut ajattelevat muotia vain pinnallisena asiana, mutta itseasiassa kaikilla sivilisaatioilla vuosisadasta riippumatta on ollut oma muotinsa. Toisaalta, jos muodissa ei näe kuin pintaa, se kertoo vain sen kokijasta, ei muista.  

 

Tulevaisuudensuunnitelmia? 

– En suunnittele enää tulevaisuuttani. Sallin asioiden tulla luokseni. Elämä lipuu itsestään, kun tietoinen sielu on ottanut vastuun energiastaan ja luomuksestaan. 

 

Lisätietoja Ville Kylätaskusta: https://villekylatasku.carbonmade.com/  

The following two tabs change content below.