Kirjoittaja Wilhelmiina Pajula on sosionomiopiskelija, joka oli työharjoittelijana Sorin Sirkuksella 8.1.-8.3.2024.
Taidetestaajat on valtakunnallinen kulttuurikasvatusohjelma, jossa ympäri Suomea kahdeksasluokkalaiset ja heidän opettajansa pääsevät vierailemaan taidekohteeseen, esimerkiksi oopperaan, teatteriin, konserttiin tai taidenäyttelyyn. Kouluryhmille tarjotaan pääsyliput ja kuljetukset tasa-arvoiselle taidevierailulle, niin että osallistumisen esteet pyritään poistamaan.
Toiminnan tavoitteena on tuoda taide lähemmäs nuoria sekä tarjota nuorille taidekokemus ja tilaisuus, jossa harjoitella oman mielipiteen perustelemisesta. Taidevierailujen tueksi taidetestaajat käyvät ennen vierailua syventäviä materiaaleja läpi koulussa sekä vierailun jälkeen.
Taidetestaajat, eli kahdeksasluokkalaiset opettajineen ympäri Suomea lähtevät kohti Tampereen Nekalaa, Vihiojan kaupunginosaan katsomaan Sorin Sirkuksessa esitettävää sirkusesitystä. Helmikuussa 2024 Sorin Sirkuksessa esiintyy suomalainen sirkuskollektiivi Arctic Ensemble esityksellään Ajolähtö.
Muutaman viikon aikana Sorin Sirkuksessa esitetään yhteensä 18 näytöstä. Oppilaita tulee mm. Tampereelta, Pirkkalasta, Kangasalta, Mänttä-Vilppulasta, Tuusulasta, Nurmijärveltä ja Espoosta. Kävijöitä tällä kaudella oli kaikkiaan 3 745.
Vierailu Sorin Sirkuksessa
Bussien kaartaessa suoraan Sorin Sirkuksen pihaan pysäköintialueelle, sirkusohjaajat odottavat Taidetestaajia jo innoissaan. Henkilökuntaan kuuluvien sirkusohjaajien tehtävänä on toivottaa vierailijat tervetulleeksi sekä neuvoa käytännön asioissa, esimerkiksi mihin kouluryhmät voivat jättää takit tai missä WC-tilat sijaitsevat. Osa kouluryhmistä on jättänyt ulkovaatteet, reput ja muut tilaa vievät tavarat jo bussiin vierailun ajaksi.
Oppilaat saapuvat Sorin Sirkuksen aulaan opettajien johdolla hyvissä ajoin ennen esityksen alkua. Sirkusohjaajat seuraavat nimilistasta, että kaikki luokat saapuvat paikalle. Oppilaat tutkivat ja ihmettelevät sirkuksen aulaa jännittyneinä sekä kokeilevat erilaisia hassuja peilejä, joita aulan seinillä on useita. Pidemmän matkan takaa tulevat oppilaat syövät omia eväitä. Sirkuksen aulasta löytyy avoin kahviotila, jossa voi syödä omia eväitä, mutta erillistä kahviomyyntiä ei ole. Istumatilaa pöytien ääressä on noin kolmellekymmenelle oppilaalle. Opettajille ja bussikuskeille on tarjolla kahvia ja teetä odotellessa esitystä.
Opettajat keräävät omat luokkansa kasaan ja sirkusohjaajat ohjaavat heidät aulasta verhojen läpi maneesille, jossa katsomo sijaitsee. Katsomoon pääsee 15 minuuttia ennen esityksen alkua. Sirkusohjaajat opastavat oppilaita ja vastailevat sirkusaiheisiin kysymyksiin. Oppilaat menevät luokittain istumaan katsomoon ja odottamaan Ajolähtö-esityksen alkua. Loput tulevat vielä vessasta yleisöön ja esitys voi alkaa.
Ensin sirkusohjaaja juontaa Taidetestaajat tervetulleeksi ja kertoo mitä on seuraavaksi ohjelmassa. Alkujuonnossa kiitetään neljää mesenaattia, jotka mahdollistavat taide-elämyksen, eli Taidetestaajien rahoittajia Suomen Kulttuurirahastoa, Svenska kulturfondenia sekä Opetus- ja kulttuuriministeriötä sekä koordinoijaa Suomen lastenkulttuurikeskusten liittoa.
Sirkuksessa on tapana taputtaa ja sitä harjoitellaan yhdessä yleisössä. Oppilaat saavat alkujuonnon aikana taputtaa silloin, kun oma luokka mainitaan. Lisäksi muistutetaan ainutlaatuisesta tilaisuudesta, johon oppilaat ovat päässeet, eli saavat kokea taide-elämyksen, jonka pääsevät arvostelemaan Taidetestaajien nettisivuilla esityksen päätyttyä. Esitys voi alkaa, valot himmenevät yleisössä ja kirkastuvat lavalla.
Jatkot
Esityksen jälkeen pidettävillä taidelaitosvierailun jatkoilla oppilailla on mahdollisuus syventyä lisää hetkeä aikaisemmin koettuun sirkusesitykseen. Jatkojen kesto on noin puoli tuntia ja sen toteuttaa Arctic Ensemble. Kouluryhmillä on ollut mahdollisuus keksiä ennakkoon kysymyksiä sirkusartisteille, joihin Arctic Ensemblen esiintyjät vastaavat. Kysymyksiä voi esittää myös nostamalla kättä ylös tai kysymällä Mentimeter-nettisivun kautta. Usein kysyttyjä kysymyksiä olivat mm. esiintyjien ikä, palkka, sirkustausta ja koulutus sekä millaista sirkustyö on. Jatkojen jälkeen esiintyjät ja sirkusohjaajat kiittävät kouluryhmiä, eli Taidetestaajia ja oppilaat pääsevät siirtymään kotimatkalle opettajien johdolla.
Uutiskaruselli
Tero Aalto
Latest posts by Tero Aalto (see all)
- Christmas Show Verda - 27.9.2024
- Syyslomalla sirkuskurssille! - 21.9.2024
- Avoimet treenit käynnistyvät taas syksyllä - 19.8.2024