Tiedotteet

Sorin Sirkus mukana Tampereen yliopiston lukuvuoden 2021–2022 avajaisissa

Sorin Sirkuksen nuoret taiturit esiintyvät Tampereen yliopiston lukuvuoden virtuaalisessa avajaisjuhlassa huomenna tiistaina 7.9. Kun avajaisjuhla päätettiin vielä tänä vuonna toteuttaa etäyhteyksillä, perinteisten sirkusnumeroiden live-esittämisen sijasta Sorin Sirkus valmisti avajaisiin lyhytelokuvan, joka kertoo Tampereelle opiskelemaan saapuvista nuorista.

Sorin Sirkus on mukana Tampereen ylipiston lukuvuoden 2021–2022 avajaisissa, jotka lähetetään suorana huomenna tiistaina 7.9. klo 12.30–13.30. Avajaisjuhla järjestetään viime vuoden tapaan myös tällä kertaa virtuaalisena. Sorin Sirkuksen ohjelmanumero on ennakkoon kuvattu lyhytelokuva.

Matkalla avajaisiin on tervehdys kaikille uusille ja vanhoille Tampereen korkeakouluyhteisön opiskelijoille ja jäsenille. Se kertoo nuorista, jotka saapuvat opiskelemaan Tampereelle. Elokuva on kuvattu Tampereen keskeisillä paikoilla kesäkuussa 2021.  

Lyhytelokuvaan päädyttiin pitkällisen pohdinnan tuloksena, koska se oli Sorin Sirkuksen nuorille esiintyjille kaikista motivoivin toteutustapa. Sorin Sirkuksen esiintyvät-ryhmän keikkatoiminta on ollut korona-ajan takia tauolla muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta noin puolitoista vuotta.

  – Meiltä pyydettiin aluksi joko etänä striimattavaa tai ennakkoon kuvattavaa sirkusesitystä yliopistolle, mutta sellaisen kuvaaminen Sorin Sirkuksen maneesilta ei tuntunut kovin mielekkäältä. Lyhytelokuva tuntui motivoivalta projektilta, varsinkin kun keikkoja on ollut niin vähän, valottaa sirkustirehtööri Taina Kopra.

  – Alusta asti suunnittelimme tekevämme kuvauksia myös ulkona ja lopulta lähes kaikki kuvattiin kesäkuun kovimpien helteiden aikana Tampereen katukuvassa ja muilla ulkoalueilla. Kuvauksissa nuoret olivat innoissaan, vaikka päivät olivat pitkiä ja välillä kuumuus väsytti, Kopra kehuu.

Kopran mukaan projektin aikana kaupunkikuvaa oli mukava piristää sirkuksen keinoin.

  – Tampere on kaunis ja kuvauksellinen kaupunki. Tutut paikat näyttivät uusilta ja erilaisilta kameran läpi katsottuna, Kopra lisää.

  – Projekti oli laaja ja oli kivaa, että tällaista sai olla tekemässä omassa kotikaupungissa, toteaa puolestaan kuvaussuunnittelusta vastannut Heikki Järvinen.

Järvinen oli toteuttamassa oman suunnittelutyönsä lisäksi kuvauksia kaikilla kuvauspaikoilla, ja hän on vastannut myös lyhytelokuvan jälkituotannosta.

Matkalla avajaisiin antaa luvan hullaantua Tampereen kaupunkilaiselämästä. Se sisältää myös runsaasti kohtaamisia nuorten sirkustaitureiden kanssa Suomen vetovoimaisimman opiskelijakaupungin kaduilla ja puistoissa.

Lisätietoja lukuvuoden 2021–2022 virtuaalisesta avajaisjuhlasta voi lukea Tampereen yliopiston verkkosivuilta. Avajaispäivän lähetystä voi seurata tästä linkistä.     

The following two tabs change content below.

Pertti Huovinen

Kirjoittaja työskentelee Sorin Sirkuksen tuottajana.