Sorin Sirkus juhlisti 40-vuotista taivaltaan Tampereen kaupungin Raatihuoneella

Sorin Sirkus 40 vuotta

Sorin Sirkus juhlisti 40-vuotista historiaansa lauantaina 11. lokakuuta arvokkaassa juhlatilaisuudessa Tampereen kaupungin Raatihuoneella. Paikalle kokoontui runsaslukuinen joukko sirkuksen yhteisön jäseniä, yhteistyökumppaneita ja Sorin Sirkuksen ystäviä juhlistamaan vuosikymmenten matkaa. 

Tilaisuuden avasi Tampereen kaupungin kaupunkibrändi- ja markkinointijohtaja Iina Ojala. Päivän puheista tärkeimmän piti Sorin Sirkuksen perustaja, Taina Kopra, joka valotti sirkuksen vaiheita sen alkutaipaleelta nykypäivään. 

Taina Kopra, Sirpa Ilo ja Jouni Kivimäki.

Sorin Sirkuksen tarina alkoi 40 vuotta sitten Ratinan telinejumppasalilla. Taina Kopra ja Jouni Kivimäki lupautuivat perustamaan Tampereen kaupungille sirkuskerhon. Kerho sai alkunsa silloisen kaupungin nuorisosihteeri Sirpa Ilon aloitteesta. Hän oli nähnyt Saksassa käydessään sirkuskerhoja ja pohti, voitaisiinko sellainen perustaa myös Tampereen kaupungille. Sorin Sirkus oli suomessa ensimmäinen sirkuskoulu, joka aloitti taiteen perusopetuksen tarjoamisen vuonna 1993. 

Puheessaan Kopra korosti yhteisön merkitystä: “Tärkeintä on se, että tehdään yhdessä, opitaan yrityksen ja erehdyksen kautta, onnistutaan ja epäonnistutaan yhdessä, esiinnytään ja pidetään hauskaa yhdessä. Meillä on yhteisö, jossa on hyvä ja turvallinen olla sellaisena kuin on.” 

Tilaisuudessa jaettiin myös ansiomerkit henkilöille, jotka ovat tehneet merkittävän elämäntyön Sorin Sirkuksessa. Palkittujen joukossa oli työntekijöitä ja yhteisön jäseniä, joille myönnettiin tunnustuksia 10, 20 ja 30 vuoden työpanoksesta. 

Juhla jatkui Kulttuuritalo Telakalla, jossa muistojen ja tarinoiden lomassa kiitettiin Sorin Sirkusta sen pitkäjänteisestä nuorisotyöstä, yhteisöllisyydestä sekä vaikuttavasta panoksesta suomalaisen sirkuskentän kehittämisessä.   

Tänään Sorin Sirkus on kansainvälisesti tunnettu sirkustaiteen, sosiaalisen sirkuksen ja nuorisosirkuksen asiantuntijaorganisaatio. Kopra on ollut mukana perustamassa nuoriso- ja sosiaalisen sirkuksen kansainvälistä verkostoa Caravania, jonka puheenjohtajana Taina Kopra toimii. Lisäksi sirkuksella on Erasmus+ akkreditointi, joka mahdollistaa kansainväliset liikkuvuudet. Lisää Sorin Sirkuksen toiminnasta ja historiasta pääset lukemaan täältä.  

Kiitokset Tampereen kaupungille, yhteistyökumppaneille, Sorin Sirkuksen ystäville ja kaikille yhdistyksen jäsenille.  Vaikka merkittävä juhlapäivä toi esiin lukemattomia muistoja ja saavutuksia, Sorin Sirkuksen juhlavuosi jatkuu vielä. Juhlavuoden huipentaa uusi joulushow, jossa vetreä nelikymppinen tähyää tähtiin sekä marssittaa maneesille hulppean ja hulvattoman saagan, joka vie kaikenikäiset sirkuksen ystävät tutkimattomiin tähtitarhoihin.  

Sirkuksessa voi olla monta maailmaa, mutta vain yksi Soriversum! Joulushow Soriversum  jatkaa vuotuisen huipputapahtuman pitkää perinnettä. Soriversum on järjestyksessä jo kaikkiaan 37. Sorin Sirkuksen joulushow. 

Lue lisää Soriversumista täältä. Matkaliput Soriversumiin toimittaa Tiketti.

Matka kohti Soriversumia on alkanut!  

The following two tabs change content below.

Elisa Häkkinen

Sorin Sirkuksen markkinointi- ja viestintävastaava