Tiedotteet

Nuorisotyötä jo vuodesta 1985 – Sorin Sirkus täyttää 35 vuotta

Sorin Sirkus täyttää 35 vuotta! Vuonna 1985 Sorin nuorisotalolla toimintansa aloittaneesta Tampereen kaupungin nuorisotoimen alaisesta kerhosta on kasvanut vuosikymmenten kuluessa taiteen perusopetuksen edelläkävijä sekä sirkustaiteen ja lasten ja nuorten sirkusharrastuksen edistäjä. Nykyisin Sorin Sirkuksen taiteen perusopetuksen piirissä on yli 500 oppilasta viikossa.

Juhlavuoden 2020 teemoja ovat muun muassa pedagoginen kehittäminen, nuorten osallistaminen, paikallinen yhteistyö ja vuoteen 2030 tähtäävän strategian luominen yhdessä oppilaiden ja henkilökunnan kanssa.

Talven ja kevään aikana Sorin Sirkus tutustuttaa tuhansia 4.-luokkalaisia sirkustaiteeseen yhteistyössä Tampereen kaupungin Taidekaari-ohjelman kanssa. Yhteistyöhön kuuluvat työpajat ja sirkusesitys.

Kevään tapahtumia ovat sirkuskoulun lopputyöfestivaali Sorifest lauantaina 18.4. ja kaikkien oppilaiden voimainponnistus Kevätsirkus Timanttinen tenkkapoo, jonka esitykset ovat 15.–18.5. Lauantaina 23.5. yleisölle esitetään Sorin Sirkus Show, jossa lavalla nähdään taidokkaista ja kokeneista oppilaista koostuva esiintyvät-ryhmä, joka edustaa sirkusta kotimaassa ja ulkomailla.

Sosiaalisen sirkuksen toiminnassa tehdään laajaa yhteistyötä mm. TAYS:n Lasten ja nuorten sairaalan kanssa. Uusissa yhteistyöprojekteissa tutkitaan myös sirkuksen mahdollisuuksia kielen ja matematiikan opetuksessa, tehdään töitä näkövammaisten kanssa ja yhdistetään toimintaterapiaa ja sirkusta.

Nuorisotoiminnan kohokohta on Tampereella heinäkuun alussa järjestettävä Better Together – Youth Well-being and Global Awareness through Circus Art -nuorisovaihto. Siihen osallistuu 60 nuorta Palestiinasta, Ranskasta, Ruotsista, Sloveniasta, Tsekistä ja Suomesta. 

Muuta kansainvälistä toimintaa vuonna 2020 edustavat Tampereen yliopiston hallinnoima Circus ++ Youth and Social Circus Arts – an innovative and inclusive education for Europe -kehittämis- ja tutkimushanke ja sosiaalisen sirkuksen Circus Trans Formation -ohjaajakoulutukset (CTF). Hankkeet toteutetaan Erasmus+-rahoitusten turvin.

Sirkuskoulun syyslukukausi alkaa 24.8. ja juhlavuoden huipentaa joulushow, jota esitetään marraskuun lopusta tammikuuhun 2021. Joulushow-liput tulevat myyntiin syyskuussa. Vuonna 2020 Sorin Sirkus tekee myös paikallista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Lisäksi Sorin Sirkus järjestää perinteiseen tapaan sirkusleirejä ja -kursseja kaikenikäisille.

35. toimintavuotta juhlistaa uusi visuaalinen ilme, jonka on suunnitellut Berliinissä vaikuttava kuvataiteilija Ville Kylätasku. Kylätasku on Sorin Sirkuksen kasvatti, ja uusia yllätyksiä yhteistyöstä Villen kanssa on luvassa myöhemmin tänä vuonna.

 

Lisätiedot

Taina Kopra, sirkustirehtööri
etunimi.sukunimi@sorinsirkus.fi

Pertti Huovinen, tuottaja (produktiot ja tilausesitykset, tiedotus)
p. 044 736 3067, etunimi.sukunimi@sorinsirkus.fi

Lari Aaltonen, tuottaja (sosiaalinen sirkus, kansainvälisyys)
p. 044 345 3748, etunimi.sukunimi@sorinsirkus.fi

 

The following two tabs change content below.