Sorilta maailmalle – Pro-gaala Tampereelle!

Sorilta maailmalle

Sorin Sirkuksen 40-vuotisen historian aikana olemme päässeet näkemään valtavan joukon lahjakkaita ja todella motivoituneita nuoria, jotka ovat sitoutuneet sirkusharrastamiseen. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kuukausittain useampia henkilöhaastatteluita Sorin Sirkuksen yhteisön vanhoista ja nykyisistä jäsenistä, jotka ovat tehneet sirkuksesta itselleen ammatin. 

Sorilta maailmalle ponnistaneita nähdään myös Sorin Sirkus Pro - gaalassa! Pro -gaala juhlistaa Sorin Sirkuksen 40-vuotista taivalta tuomalla Tampereelle ”Sorilta” maailmalle ponnistaneiden sirkusammattilaisten esityksiä ainutkertaisessa tapahtumassa lauantaina 7.6.2025. Esitys päättää samalla Suomen Nuorisosirkusliiton Nurtsi-festivaalin tapahtumaviikon Tampereella ja Sorin Sirkuksella. Myös Laura Tikka nähdään esiintymässä tapahtumassa! Lue lisää täältä.

Laura Tikka – Telinevoimistelusta sirkuksen monitaitajaksi

Laura Tikan tie sirkukseen alkoi telinevoimistelusta, joka ei kuitenkaan tuntunut lajina omalta nuorelle, jota kilpailemisen sijaan kiinnosti uusien temppujen opetteleminen. Kun uusi laji löytyi, lähdettiin sitä kokeilemaan porukalla.

“Näimme ilmoituksen, että Sorin Sirkus etsii uusia harrastajia ja niin päädyin siskoni Ullan ja hänen luokkatoverinsa Maijun kanssa Tullikamarin Pakkahuoneelle harjoittelemaan. Maijun isosisko Seela tuli pian perässä, ja olimme osa noin 20 innokkaan harjoittelijan ryhmää, ja pääsimme esiintymään heti joulun alla”, Tikka muistelee.

Ryhmä treenasi ensin Tullikamarilla ja sittemmin Koskikeskuksessa, jossa käytiin harjoittelemassa välillä jopa aamuisin ennen kouluun menoa. Kesäisin aktiiviseen harjoittelemiseen hyödynnettiin myös takapihoja ja mökkien nurmikkoja. Ahkera treenaaminen ja omien temppujen kehittäminen sirkusnumeroiksi johti taitojen kehittymiseen kaikissa lajeissa.

“Joulushowssa meillä suurimmalla osalla oli vähintään 5 eri numeroa”, Tikka kertoo.

Tie sirkusammattilaiseksi

Tikalle on jäänyt Sorin Sirkuksen ajoiltaan mieleen erityisesti ulkomaan matkat. Hän muistelee esimerkiksi Ruotsissa ollutta sirkusleiriä Ludvika Minicirkuksen luona, jossa ryhmä sai treenata kiinalaisten ja ruotsalaisten sirkuslaisten kanssa. Erityisen käänteentekeväksi matkaksi muotoutui kuitenkin reissu Youth Circus Festivaleille Wiesbadeniin. Sorilaisten Los Pomppanillos –numero sai hyvän vastaanoton, ja he pääsivät esiintymisen lisäksi tapaamaan sirkuslaisia muista maista.

“Siellä tapasin Berliinin sirkuskoulun nuoria ja kuulin ensimmäistä kertaa, että on olemassa sirkuskouluja, joihin kuka tahansa voi hakea.“

Tikka päätyi lopulta yhdeksi heistä. Vietettyään Sorin Sirkuksella vuodet 1989–1992 hänen tiensä vei Berliinin kansalliseen sirkuskouluun, josta aukeni ura sirkuksen ammattilaisena. Staatliche Schule für Artistik oli tuolloin yksi harvoista Euroopan sirkuskouluista, joihin oli mahdollista hakea. Tikan osalta koulutus kesti neljä vuotta.

Elämää sirkusammattilaisena

Koulutuksen jälkeen Tikan urasta muodostui hyvin monipuolinen. Hän työskenteli ensin kiertävissä sirkuksissa, kuten Sirkus Finlandialla, jossa hänellä oli  löysä nuora -numero. Vuonna 2000 hän päätyi Lontooseen, jossa isona projektina oli Millenium Dome, jossa hän esiintyi vuoden ajan 50 metriä korkeassa rakennuksessa pääasiassa ilmanumeroita tehden. Siitä innostuneena hän jatkoi ilmanumeroiden parissa, ja päätyi vuonna 2002 esiintymään Sveitsin Circus Montissa. Tikalla oli siellä cloud swing –numero. 

"Montista tulikin toinen kotini ja olin siellä vielä kiertueet 2004, 2007, 2008 ja 2009 eri numeroilla. Teimme Sveitsissä useita eri ulkoilma- ja site specific -esityksiä, kuten PuuPäät ja Cyclope, joissa myös siskoni Ulla oli mukana”, Tikka kertoo.

Tikka oli lisäksi useaan otteeseen töissä hevosshow Levadessa, jonka mukana hän kiersi Skandinaviassa, Tanskassa ja Hollannissa. Vuosien varrelle on mahtunut myös työskentelyä varieteessa eri puolilla Eurooppaa. Työnkuvaa ovat täydentäneet erilaiset yrityskeikat ja messut.

“Itse tein töitä aikoina, jolloin töitä oli runsaasti tarjolla. Jos olit monipuolinen ja ahkera, sekä omasit hyvät sosiaaliset taidot niin töitä kyllä löytyi”, Tikka muistelee.

Hän on aina harjoitellut paljon, ja pitää sitä yhtenä tärkeänä pitkän sirkusuran mahdollistajana. Kolmenkymmenen vuoden ajan fyysisten sirkusnumeroiden tekeminen on onnistunut vahvan peruskunnon ansiosta. Kestävän uran luomisessa auttoi myös runsas esitysten määrä sen alkuvaiheessa. Tikka teki noin 200 esitystä vuodessa ensimmäisen 15 vuotensa aikana sirkustaiteilijana. Hän ei kuitenkaan koe työtään rankaksi.

“Sirkustyö ei ole rankkaa, jos sitä rakastaa”, Tikka toteaa.

Työ pitää sisällään paljon kiertue-elämää. Tikka itse rakastaa kiertueella olemista. Uusien paikkojen näkeminen, teltan ja kulissien rakentaminen, sekä yhdessä olo muiden sirkuslaisten kanssa ovat kaikki hänen mieleensä. Sirkustyön yhteisöllisyys onkin ollut hänen uransa parhaita puolia.

“Parasta ovat työtoverit ja yhteisö, jossa kaikkia autetaan. Puhalletaan yhteen hiileen, jotta esitys onnistuu joka kerta ja kaveria ei jätetä. Ihmiset hyväksytään sellaisina kuin he ovat, ja erilaisuus on rikkaus.”

Yhteisön ja esiintymisten lisäksi Tikka nauttii osaamisensa jakamisesta. Sen vuoksi hän on esiintymistensä ohella opettanut sirkusta jo Sveitsin kiertueajoista lähtien. Tikka on ollut päätoimisena opettajana muun muassa Berliinin sirkuskoulussa ja Turun ammattikorkeakoulussa. Opettajuuden kautta hän on päässyt myös näkemään eri kulttuureja aina Australiaan ja Tasmaniaan saakka. Lisäksi Tikka on säännöllisesti toiminut Sorin Sirkuksella opettajana vuodesta 2017.

"Mielestäni nuorten into ja taito ovat syy siihen miksi opettaminen on maailman paras ammatti”, hän kertoo.

Tikan ura on myös jatkumassa koulutuksen parissa. Hän on aloittamassa akateemista uraansa sirkuksen parissa. Tekeillä on väitöskirja sirkustaiteen korkeakoulutuksesta. Hän näkee tieteellisen tutkimuksen tärkeänä keinona sirkuksen arvostuksen nostamiseen.

Terveisiä nuorille sirkuslaisille

“Sirkus on ainutlaatuinen harrastus ja monelle päivän paras hetki. Heittäytykää kokeilemaan uutta, luottakaa itseenne ja ystäviinne, ja nauttikaa yhdessä onnistumisesta”, Tikka kehottaa.

Tämän artikkelin on laatinut Lukas Jokilehto, joka on toiminut harjoittelijana Sorin Sirkuksella keväällä 2025.

The following two tabs change content below.

Elisa Häkkinen

Sorin Sirkuksen markkinointi- ja viestintävastaava