Sorilta maailmalle – Merri Heikkilä

Sorilta maailmalle

Sorin Sirkuksen 40-vuotisen historian aikana olemme päässeet näkemään valtavan joukon lahjakkaita ja todella motivoituneita nuoria, jotka ovat sitoutuneet sirkusharrastamiseen. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kuukausittain useampia henkilöhaastatteluita Sorin Sirkuksen yhteisön vanhoista ja nykyisistä jäsenistä, jotka ovat tehneet sirkuksesta itselleen ammatin.

Merri Heikkilä - Jonglööri ja sirkustaitelija

Heikkilä aloitti sirkusharrastamisen 8-vuotiaana, kun Sorin Sirkuksen toimitilat olivat vielä Winterin mutkassa. Heikkilä innostui sirkuksesta koulun järjestämän tutustumiskäynnin jälkeen. Aluksi hän oli erityisen innostunut tasapainolajeista ja rolabolasta, ennekuin päätyi vaihtamaan jongleeraukseen ja erityisesti keiloihin.

Heikkilä ehti olla Sorin Sirkuksella muutaman vuoden ennekuin toiminta siirtyi Nekalaan ja ryhmien rakenne muuttui yleiseen ja laajaan oppimäärään. Hän päättyi laajan oppimäärän ensimmäiselle vuodelle. Esiintyvien ryhmässä Heikkilä aloitti vuonna 2008 yhdessä Onni Toivosen kanssa, he olivat vuoden ainoat uudet esiintyjät ryhmässä.

Heikkilän mukaan hänen tekninen sirkusosaamisensa ei ollut vielä yhtä vahvalla pohjalla kuin muiden esiintyjien, mutta hän halusi panostaa hahmotyöskentelyyn ja näin ansaita paikkansa esityksessä. Heikkilä kertoo kuinka joulushow esityksiin osallistuminen motivoi kehittymään esiintyjänä ja jonglöörinä. Vähitellen joulushow toisensa jälkeen heräsi kiinnostus ammattiuraan - Heikkilä haki sirkuskouluihin vuonna 2013 yhdessä kuuden muun esiintyvän kanssa.

Heikkilä valittiin vuonna 2013 Codarts, University of Arts -koulun sirkuslinjalle Rotterdamissa, hän ei vielä täysin tiennyt, mitä kaikkea tulevat vuodet toisivat mukanaan.

– Olin tuolloin ainoa suomalainen opiskelija, ja koulun myötä minulle avautui täysin uusi maailma siitä, mitä sirkus taiteenmuotona voi olla, Heikkilä kertoo.

Codartsin opetus oli monipuolista. Opintoihin kuului sirkustaitojen lisäksi tanssia, musiikkia, teatteria ja esityksen luomista. Lisäksi koulussa tehtiin yhteistyöprojekteja muiden linjojen, kuten tanssin ja musiikkiteatterin kanssa. Vuonna 2017 hän valmistui koulusta jongleeraukseen erikoistuneena sirkustaiteilijana.

Mutta valmistuminen ei ollut suora tie menestykseen.

– Koin alkuun vaikeaksi integroitua ammattikentälle. Viimeisenä kouluvuotenani sain alaselkääni ylirasituksen, jonka kuntoutuminen vei vuosia. Lisäksi minulla ei ollut suoria työmahdollisuuksia valmistumisen jälkeen, mikä jätti tunteen tyhjän päälle jäämisestä, hän kuvailee

Sirkusryhmien voima

Vaikeasta alusta huolimatta hän löysi tiensä eteenpäin. Vuonna 2016 perustettiin Sirkum Polaris -ryhmä, ja vuonna 2017 syntyi The Nordic Council -kollektiivi, joka toi yhteen pohjoismaisia sirkustaiteilijoita.

Sirkum Polaris koostui vanhoista Sorin Sirkuksen esiintyjistä, joiden tavoitteena oli yhdistää yhteinen työskentelyhistoria uusiin taitoihin. The Nordic Council syntyi yhteisestä huumorintajusta ja pohjoismaiseen kulttuuriin liittyvistä stereotypioista. He ovat tehneet kaksi teosta, Three Men from the North ja Häppy Hour, joissa yhdistyy kuiva huumori ja pohjoismainen estetiikka. 

Vuonna 2020 pandemian keskellä avautui jälleen uusi ovi, kn yhteistyö suomalaisen Nuua Companyn kanssa alkoi. Tuloksena syntyi esitys Meanwhile, joka sai ensi-iltansa 2022 ja toi pitkään kaivattua vakautta freelancerin arkeen.

– Se oli hienoa aikaa, ja oli upeaa työskennellä yhdessä Onni Toivosen kanssa. Meanwhile esittelee työryhmän vahvuudet ja näyttää, mitä nykysirkus voi olla, kun kaikki osa-alueet syntyvät tiiviissä yhteistyössä, Heikkilä kertoo

Freelancerin haasteet ja palkinnot

Freelance-sirkustaiteilijan työ on kaikkea muuta kuin helppoa ja vaatii päättäväisyyttä. Työ vaatii aikataulujen, hakemusten, treenien ja esitysten tasapainottelua. Heikkilän mukaan sirkus kuitenkin tarjoaa hetkiä, jotka tekevät kaikesta sen arvoista.

– Kun yleisö liikuttuu sirkustekniikan aitoudesta, kun huumori osuu juuri kohdilleen, tai kun teos saa katsojan pohtimaan omaa elämäänsä – nämä hetket palkitsevat tehdystä työstä, Heikkilä kertoo. 

Sirkus on myös jatkuvaa oppimista ja kehittymistä, jossa kilpailun sijaan vallitsee kannustava yhteisö.

Vinkit nuorille sirkusammattilaisille

Sirkustaiteilija jatkaa työtään sekä Nuuan että The Nordic Councilin teoksissa ja erilaisissa projekteissa. Lopuksi hän haluaa lähettää viestin nuorille sirkusammattilaisille:

– Ole avoin oppimaan uutta, kuuntele kehoasi ja pidä siitä huolta. Auta muita ja jaa omaa osaamistasi eteenpäin. Sirkuksen hienous on siinä, että ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä sitä – jokainen voi löytää oman tapansa toteuttaa itseään tällä kentällä, Heikkilä kannustaa. 

The following two tabs change content below.

Elisa Häkkinen

Sorin Sirkuksen markkinointi- ja viestintävastaava