Uutiset

Sirkuskoulun oppilaspaikkojen tilanne

Sirkuskoulun lukuvuosi käynnistyy 19. elokuuta. Varhaisiän sirkuskasvatuksen kaikki oppilaspaikat ovat tällä hetkellä täynnä. Uusia oppilaita on pyydetty ottamaan paikkansa vastaan 5.8.2019 mennessä, jonka jälkeen mahdollisesti vapautuneet paikat täytetään.

Sirkustaiteen perusopetuksen yleisessä oppimäärässä on muutamia vapaita oppilaspaikkoja 2007–2010 syntyneille nuorille sekä laajassa oppimäärässä 2007–2008 ja 2010 syntyneille nuorille. Vanhempien oppilaiden oppilaspaikoista voi tiedustella sirkuskoulun rehtorilta 8.8.2019 jälkeen. Sorin Sirkuksen taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaan voi tutustua täällä. Haku sirkuskouluun Sorin Sirkuksen kotisivujen kautta, täältä

Sirkuskoulussa jatkaville oppilaille ja heidän vanhemmilleen on lähetetty seuraavan opintovuoden tiedot. Oppilaan lukujärjestyksen löytää myös Wilmasta, kohdasta "Työjärjestys". Kaikille oppilaspaikkaa nyt hakeneille lähetetään sähköpostia tilanteesta viimeistään viikon 27 aikana.

Lisätietoja oppilaspaikoista, lukujärjestyksistä ja Wilman käytöstä antaa Sorin Sirkuksen opintosihteeri Elina Salminen, elina.salminen@sorinsirkus.fi, puh. +358 44 763 4289.