IlmoituksetUutiset

Osallistu uuteen viestintäkyselyyn ja Joulushow-lippujen arvontaan

Tervetuloa vastaamaan uudelleen avattuun viestintäkyselyyn, jonka tavoitteena on Sorin Sirkuksen ulkoisen viestinnän kehittäminen. Kysely on muokattu kesäkuusta elokuuhun avoinna olleesta aikaisemmasta kyselystä, johon ei saatu riittävästi vastauksia. Kysely on avoinna vain viikon ajan. Vastaaminen kestää hieman vastausnopeudesta riippuen arviolta 2–3 minuuttia. 

Kyselyn avulla pyritään selvittämään tehokkaimmiksi ja nopeimmiksi miellettyjä Sorin Sirkuksen viestintäkanavia jatkokehittämistä varten. Uuteen kyselyyn on lisätty kysymyksiä, ja se on edellisen kyselyn tavoin anonyymi. Viimeisessä vapaaehtoisessa kentässä voi osallistua Joulushow-lippujen arvontaan ilmoittamalla oman puhelinnumeron. Arvonnan voittajille ilmoitetaan tekstiviestillä. Numerotietoja ei yhdistetä vastauksiin ja kerätyt puhelinnumerot tuhotaan arvonnan päätyttyä.   

Kysely tehdään toimeksiantona Sorin Sirkus ry:lle, ja se on osa Turun ammattikorkeakoulun kulttuurialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyötä ja työelämälähtöistä kehittämishanketta. Tuloksia käytetään Sorin Sirkuksen viestinnän kehittämiseen, ja ne julkaistaan arviolta lokakuussa 2019. Kyselyyn voi vastata tästä linkistä tai alla olevasta upotuksesta. 

Kuvaaja Lukas palvelusta Pexels

Lisätietoja antaa tarvittaessa: 

Pertti Huovinen, tuottaja
pertti.huovinen@sorinsirkus.fi
p.+358 44 736 3067