Kevätsirkus valtaa Sorin Sirkuksen maneesin neljällä esityksellään lauantain ja keskiviikon välillä 13.–17. toukokuuta. Katsojille esitellään sirkusfantasian keinoin tarina ihmisten, peikkojen ja rotjakaisten ikiaikaisesta, arvoituksellisesta suhteesta ja yllättävästä ystävyydestä, jossa muinaisten taruolentojen mytologia törmää nykynuorison edesottamuksiin.
Kevätsirkusinfo esitykset-osiossa >>
Ihan pienestä projektista ei olekaan kyse, sillä kyseessä on sirkuskoulun oppilaiden lukuvuoden päätöstapahtuma, jossa esiintyvät taiteen perusopetuksen yleisen ja laajan oppimäärän sekä varhaisiän sirkuskasvatuksen ryhmät. Yhteensä esiintyjiä on viitisen sataa, eri esiintyjäryhmiä 24, ja esiintyvien ryhmien kokoonpano vaihtuu päivästä toiseen.
Ensimmäiseen esitykseen on enää muutama päivä, eivätkä kevätsirkuksen ohjaajat Elina Mäkelä ja Kamilla Nisso ole vielä nähneet esitystä kokonaisuudessaan kertaakaan, joten luulisi heidän olevan edes pikkuisen kauhuissaan, mutta niin ei ole.
– Näin kenraaliharjoitusviikolla tehdään aina vielä pieniä ihmeitä, Kamilla kertoo. – Nyt nähdään ryhmien valmistamat esitysnumerot, ja ne kaikki taiotaan yhdessä lavalle toimimaan yhteen. Totta kai käsikirjoitus on tehty niin, että ne toimivat, mutta tätä ennen sitä ei ole vielä päässyt näkemään kokonaisuutena.
– Ja jos sitten huomataan, ettei se toimikaan näin, niin sitä voidaan vielä muuttaa, Elina täydentää.
Koko lukuvuoden kestävä prosessi
Kevätsirkuksen valmistuminen on prosessi, joka on alkanut jo kauan sitten syksyllä. Kami ja Ellu tekivät käsikirjoituksen yhdessä opettajakollega Heli Stenin kanssa sisällyttäen tarinaan eri sirkuslajit ja erilaiset esitysnumerot, jotka kuljettavat juonta eteenpäin. Eri opetusryhmille on jaettu roolit ja tehtävät, ja ryhmäopettajat ovat valmistaneet ja treenauttaneet omat numeronsa valmiiksi. Sirkusnumeroiden ja tarinan lisäksi palapeliin kuuluvat valot, äänet ja musiikit sekä lavasteiden roudaus. Sitä tekemässä on parikymmentä roudaria, jotka eivät ole sitä ikinä ennen tehneet!
– Laajan oppimäärän nelosvuoden oppilaat vastaavat aina kevätsirkuksen roudauksesta, Elina selventää. – Toki opettajat huolehtivat turvallisuusasioista, mutta roudauksen haltuunotto on oppilaille yksi oppimiskokemus. Se vaikuttaa suuresti kokonaisuuteen. Jos roudaus ei toimi, niin esitys laahaa.
Kokonaisuuden kasaamisesta ja yhteen sovittamisesta vastaa sitten ohjaajakaksikko, joka tasapainoilee ja jongleeraa liikkuvien osasten kanssa kuten sirkuksessa kuuluukin.
– Kenraaliviikko on aika intensiivinen, mutta jännästi esitys aina tulee kasaan. Voi olla, että ihan kaikki syksyllä visioidut asiat eivät ole toteutuneet, mutta eihän se ikinä mene niin, Kamilla toteaa. – Lauantaina nähdään ja yllätytään, miten mikäkin menee. Live-esitys on aina vähän arvoitus ja lapset ovat tässäkin oppimassa, mutta se tiedetään varmaksi, että hienoa siitä tulee.
Elina ja Kamilla ovat valinneet kahden tunnin megaspektaakkeliin musiikit. Äänistä ja valoista vastaavat alan ammattilaiset. Ohjaajat painottavat, että vaikka kyseessä on lasten kevätsirkus, niin se on visuaalisesti hieno valoineen, pukuineen ja lavasteineen. Kyseessä on iso show.
– Kannattaa ehdottomasti tulla katsomaan. Lavalla on taitavia nuoria, jotka ovat tehneet suuren työn shown eteen, Elina sanoo.
– Tässä pääsee aika hyvin näkemään sen kaaren nelivuotiaista kaikkein vanhempiin oppilaisiin. Näkee sen mitä täällä Sorin Sirkuksella tehdään, lisää Kami.
Entä mikä oikein on rotjakainen?
– Se selviää, kun tulee katsomaan esityksen! Tarina sopii sekä lapsille että aikuisille, ohjaajat nauravat.
Kevätsirkusesitykset
la 13.5. klo 14 (loppuunmyyty)
ma 15.5. klo 18
ti 16.5. klo 18
ke 17.5. klo 18
Hinnat
Aikuiset: 18 € + tilausmaksut (alk. 1,50 €/tilaus, www.lippu.fi)
Lapset alle 16 vuotta: 12 € + tilausmaksut (alk. 1,50 €/tilaus, www.lippu.fi)
Sirkuskoulun oppilaat: 5 € (liput muuhun kuin omaan esitykseen vain sirkuksen omasta myynnistä ennen esitystä)
Uutiskaruselli
Tero Aalto
Latest posts by Tero Aalto (see all)
- Christmas Show Verda - 27.9.2024
- Syyslomalla sirkuskurssille! - 21.9.2024
- Avoimet treenit käynnistyvät taas syksyllä - 19.8.2024