Kevätkimara 2025 – Sorin Sirkuksen värikäs sirkusjuhla
Sorin Sirkus juhlii päättyvää opintovuotta uudistuneella Kevätkimaralla, joka sisältää entistä laajemman kattauksen nuorten sirkuslaisten esityksiä. Kevätkimara koostuu kahdesta riemukkaasta sirkusesityksestä, joissa Sorin Sirkuksen varhaiskasvatuksen ja yleisen oppimäärän oppilaat pääsevät esittelemään taituruuttaan. Mukana on myös numeroita laajan oppimäärän oppilailta.
Shown esiintyjäkokoonpano vaihtelee esityspäivän ja –ajan mukaan, joten jokainen esitys on ainutlaatuinen. Näin myös mahdollisimman moni vanhempi ja tukija pääsee katsomaan esityksiä, ja varmistamme jokaiselle oppilaalle mahdollisuuden päästä esittelemään uutta osaamistaan. Tänä vuonna esityksiä järjestetään 9.5.–14.5 välillä.
Ideasta esitykseksi – ajan kanssa
Kahdesta Kevätkimaraan kuuluvasta esityksestä vastaavat neljä ohjaajaa. Timanttisen Tenkkapoon takana ovat Tytti Vuolle ja Henri Kannisto, kun taas Pyjamabileistä vastaavat Elina Mäkelä ja Niina Virtanen. Kokemusta kevätsirkuksen ohjaamisesta löytyy molemmista tiimeistä.
Esimerkiksi Tytti Vuolteelle Timanttinen Tenkkapoo on jo neljäs hänen ohjaamansa ja käsikirjoittamansa kevätesitys. Tämän vuoden tarina on tosin saanut hautua hieman pidempään, sillä sen piti olla näyttämöllä jo vuonna 2020. Tuolloin korona astui peliin, ja esitykset jouduttiin perumaan kahtena vuotena peräkkäin. Idea jäi kuitenkin elämään.
“Jemmasin käsikirjoitusta työpöytäni laatikossa monta vuotta, mutta nyt oli aika kaivaa se esiin”, Vuolle kertoo.
Nyt odotetaan, miltä pitkään lavalle pääsemistä odottanut tarina lopulta näyttää, kun nuoret sirkuslaiset pääsevät sen toteuttamaan. Vuolle kuvailee eri-ikäisten oppilaiden kanssa työskentelyä erittäin antoisaksi. Työtä helpottaa hyvin sujuva yhteistyö Sorin Sirkuksen opettajien ja muun henkilökunnan välillä. Uudistunut kahden esityksen mallikin tuntuu Vuolteen mukaan tällä hetkellä oikein hyvältä.
Harjoituksista professorin pajaan ja pyjamabileiden pyörteisiin
Kevätkimaran harjoitukset ovat parhaillaan käynnissä, ja esitykset kolkuttelevat jo kulman takana. Ohjaajatiimit ovat sirkuslaisten tukena, kun he pääsevät hiomaan esityksiään kuntoon kenraaliharjoituksissa. Lavalla haetaan oikeita askelmerkkejä, testataan temppuja lavasteiden keskellä ja totutellaan valosuunnittelun vaikutuksiin esiintyjien ympärillä. Samalla käydään vielä läpi, miten kävelee suolistobakteeri, mistä trampoliinit tuodaan lavalle, ja minne suuntaan nyt pitikään hyppelehtiä. Sekä ohjaajien kanssa käytävä, että ryhmän sisäinen yhteistyö vaikuttaa sujuvan hyvin, kun innostunut pulina sekoittuu kannustushuutoihin ja rohkaisevaan palautteeseen.
Kevätkimaran esiintyjäkokoonpanot koostuvat useiden eri ryhmien eri-ikäisitä oppilaista, jotka pääsevät esittelemään oppimiaan taitoja monipuolisesti. Mukaan mahtuu myös dramaturgisia elementtejä, jotka sitovat esitykset osaksi tarinoira, jotka kukin esiintyjäkokoonpano kertoo tyylillään. Vaikka Timanttinen Tenkkapoo ja Pyjamabileet rakentuvatkin joka ilta saman kahden tarinan ympärille, tuovat esiintyjät mukanaan esityksiin oman energiansa.
Timanttinen Tenkkapoo vie katsojat professorin omalaatuiseen pajaan, jossa kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan, kun vaativa asiakas heilauttaa päivän raiteiltaan. Hänen tilauksensa johtaa yllättävään keksintöön, joka kuljettaa yleisön syvälle ihmismielen ja –nielun syövereihin. Tämä hulvaton sirkusseikkailu koostuu yleisen oppimäärän Y3–Y4-ryhmien yhteisnumeroista, sekä laajan oppimäärän L1–L6-ryhmien yhteis- ja lajinumeroista.
Pyjamabileissä puolestaan ystäväporukka kokoontuu yökyläilemään kesäloman lähestyessä. Uni ei kuitenkaan meinaa tulla, vaan mielessä pyörivät lomasuunnitelmat ja komerossa lymyilevät möröt. Satukirjan peikotkin pääsevät karkaamaan sirkusareenalle. Vai olisiko kyseessä kuitenkin vain kevätillassa riehuvat pikkusisarukset? Tästä pääsemme ottamaan selvää, kun lavan valtaavat varhaisiän sirkuskasvatuksen V1–V5-ryhmien ja yleisen oppimäärän Y1–Y2-ryhmien yhteisnumerot, sekä laajan oppimäärän L5-ryhmien laji- ja soolonumerot.
Kevätkimara on koko Sorin Sirkuksen yhteinen ponnistus. Oppilaiden harjoitellessa esityksiään, käy myös heidän takanaan kuhina, kun lavasteisiin väännetään vielä viimeiset ruuvit ja mattojen paikkoja haetaan porukalla. Kustakin esityksestä tehdään viimeistelty kokonaisuus, jotta oppilaiden taidot pääsevät loistamaan parhaassa mahdollisessa ympäristössä.
Mitä, missä, milloin?
Sorin Sirkuksen lavasta on moneksi, olipa kyseessä sitten professorin laboratorio, tai pyjamabileet. Kun viimeisetkin askelmerkit haettu, lavasteet maalattu ja roudaussuunnitelma varmistettu, on aika päästää nuoret sirkuslaiset irti.
Kevätsirkus kokee tänä vuonna muodonmuutoksen, ja lavalla nähdään kahdesta esityksestä koostuva Kevätkimara, jonka esiintyjäkokoonpanot vaihtuvat näytöspäivän ja -ajan mukaan.
Liput ovat nyt myynnissä Tiketin kautta. Esityksiä nähdään 9.5.–14.5 välillä.
Varmista paikkasi kevään hauskimmassa sirkustapahtumassa – linkki lippukauppaan löytyy Sorin Sirkuksen verkkosivuilta ja sosiaalisen median profiileista.
Tämän artikkelin on laatinut Lukas Jokilehto, joka on toiminut harjoittelijana Sorin Sirkuksella keväällä 2025.
Uutiskaruselli

Elisa Häkkinen

Latest posts by Elisa Häkkinen (see all)
- Harjoittelijakokemus Sorin Sirkuksella - 15.5.2025
- Sorilta maailmalle – Saana Leppänen - 14.5.2025
- Kevätkimara tuo riemua kevääseen - 8.5.2025