Tiedotteet

Joulushow Soilu palaa maneesille uutena versiona

Joulushow Soilu saa ensi-iltansa 19.11. Soilu on uusi versio vuoden 2020 samannimisestä joulushow-esityksestä. Vuoden 2021 Soilu sisältää uusia sirkusnumeroita ja mukana on myös uusia esiintyjiä. 

Perjantaina 19.11. ensi-iltansa saava Soilu on uusi versio vuoden 2020 samannimisestä joulushow-esityksestä, jossa erämaahan eksynyt retkikunta tempautuu yllättäen seikkailuun, joka pakottaa kysymään mikä on totta ja mikä vanhaa kansantarua? Johtaako taival tunturiin vai toiseen todellisuuteen? 

Koko perheelle suunnattu joulushow johdattaa katsojat matkalle tarunhohtoiseen talven maailmaan ja jännittäviin tilanteisiin kesyttömän ja arvaamattoman luonnon armoille. Vuoden 2021 Soilu pitää sisällään uusia sirkusnumeroita ja mukana on myös paljon uusia esiintyjiä. Sorin Sirkuksen nuoret tarjoilevat taitoja, temppuja, tulta ja temmellystä.  

Soilu tehtiin Sorin Sirkuksen maneesille jo viime vuonna, jolloin esitystoiminnassa oli käytössä tiukat koronarajoitukset ja yleisön määrää oli rajoitettu. Vuoden 2020 Soilu oli reilun tunnin mittainen, ja siinä ei ollut väliaikaa. Lopulta valtaosa suunnitelluista esityksistä peruttiin Pirkanmaan alueellisten koronarajoitusten tiukennuttua viime joulun alla.

Tämänvuotinen joulushow-esitys toteutetaan täydellä katsojakapasiteetilla, mutta tapahtumajärjestelyissä on otettu edelleen huomioon terveysturvallisuus. Yleisö on jaettu kahtia riittävän väljyyyden varmistamiseksi. Käytössä on numeroidut istumapaikat ja vahva maskisuositus, joka perustuu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjauksiin.

Esityksen kesto on noin kaksi tuntia sisältäen väliajan, ja lippuja esityksiin voi ostaa kaikista Lippu.fi:n myyntikanavista. Varauksia ryhmille voi tiedustella sähköpostilla osoitteesta ryhmat@lippu.fi.  

Työryhmä

Käsikirjoitus ja ohjaus: Taina Kopra 
Musiikki: Joona Kukkola 
Sirkustekninen suunnittelu ja toteutus: Jouni Kivimäki 
Lavastussuunnittelu: Oskari Löytönen 
Pukusuunnittelu: Kitte Klemettilä 
Valo- ja projisointisuunnittelu: Eero Auvinen 
Naamiointi ja kampaukset: Jonna Kivimäki ja Malla Tallgren 
Tanssikoreografiat: Marjo Terästö 
Esiintyjät: Sorin Sirkuksen nuoret taiteilijat 

Voit tutustua asiakkaiden turvallisen sirkusvierailun ohjeisiin Soilun tapahtumasivulla

Joulushow ja usein kysytyt kysymykset

The following two tabs change content below.

Pertti Huovinen

Kirjoittaja työskentelee Sorin Sirkuksen tuottajana.