Joulushow-lipunmyynti on avattu

Juhlavuoden joulushow-esitys Soilu toteutetaan erityisjärjestelyin

Joulushow-esitys Soilun lipunmyynti on avattu. Sorin Sirkuksen 35-vuotisjuhlavuoden esitys vie katsojat talvisiin tunnelmiin ja jännittäviin tilanteisiin kesyttömän, lumisen luonnon armoille. Esitys kertoo retkikunnasta, jonka vaelluksen suunta muuttuu yllättäen ja retkeilijät tempautuvat seikkailuun, joka pakottaa kysymään mikä on totta ja mikä kansantarua?

Lavalla nähdään tänä vuonna Sorin Sirkuksen esiintyvät-ryhmän nuoria yhteensä 21, joista neljä on ensikertalaisia. Juhlavuoden kunniaksi tulossa on läpisävelletty esitys, jonka musiikista vastaavat Joona Kukkola ja Pekko Käppi.  

Koronapandemian johdosta joulushow toteutetaan erityisjärjestelyin. Yksi muutos aikaisempiin vuosiin nähden on se, ettei esityksessä ole väliaikaa. Soilu on vain tunnin mittainen ja katsojia otetaan sisään esitykseen alle puolet normaalimäärästä.

Esityskertoja tulee olemaan yli kolmekymmentä, jotta mahdollisimman moni pääsisi esityksen näkemään. Yleisöturvallisuuden rajoitusten takia katsojamäärä jää silti normaalia pienemmäksi.  

Sirkustirehtööri Taina Kopran mukaan erityisesti tänä vuonna on tärkeä nostaa esille Sorin Sirkuksen tekemän nuorisotyön jatkumoa, jonka tulokset pääsevät esiin parhaimmillaan nuorten työtä ja taitoa vaativissa joulushow-esityksissä.

   – Nyt jos koskaan kannattaa tukea Sorin Sirkuksen nuorisotyötä tulemalla katsomaan joulushow-esitystä, mutta vain terveenä – sairaana tai oireisena esityksiin ei voi tulla, Kopra painottaa.

Esityksissä katsojat jaetaan kahteen erilliseen lohkoon, jotka eivät kohtaa tapahtuman aikana. Numeroimattomien paikkojen avulla seurueiden välille varmistetaan riittävät turvavälit.

Harjoitukset ovat käynnissä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Esiintyjien ja sirkuksen henkilökunnan työtä ja terveyttä varjellaan tänä syksynä kaikin mahdollisin tavoin.   

   – Korona-aikana harjoittelussa korostuu erityinen valppaus ja myös sirkusnumeroissa on aiempiin vuosiin verrattuna moninkertaiset miehitykset mahdollisten sairastumisten varalta. Ja vaikka tiedämme, että esityksemme ovat lapsiperheiden suosiossa, niin nyt suosittelemme erittäin painokkaasti kasvomaskia kaikenikäisille sirkuskävijöille, myös lapsille, Kopra toivoo.

Turvallisuussyistä kaikki liput myydään ainoastaan Lippupisteen kautta. Soilu saa ensi-iltansa perjantaina 20.11.2020 ja esitykset jatkuvat tammikuun 2021 alkuun saakka. Turvallisuusohjeisiin voi tutustua tapahtumasivulla.

The following two tabs change content below.

Pertti Huovinen

Kirjoittaja työskentelee Sorin Sirkuksen tuottajana.