Esittelyssä uusi opintosihteeri Elina Salminen

Sorin Sirkuksen uutena opintosihteerinä on aloittanut Elina Salminen. Elina aloitti sirkuksella maalis-huhtikuun vaihteessa. Hän kertoo, että opettajien ja oppilaiden työskentelystä välittyy tekemisen meininki.

   – Sirkus vaikuttaa työpaikkana aivan mahtavalta. Tänne on ollut helppo tulla ja on kiva hypätä aktiiviseen porukkaan mukaan, Elina sanoo.

Ennen Sorin Sirkusta Elina on työskennellyt koulumaailmassa eri organisaatioissa yhteensä yksitoista vuotta. Hänellä on työkokemusta koulusihteerin tehtävistä erityisopetuksessa  aikuiskoulutuksessa ja perusopetuksessa.

Taiteen perusopetuksen maailma on Elinalle uusi ympäristö, mutta käytännön työtehtävät ovat hänelle entuudestaan tuttuja. Elina vastaa pääsääntöisesti sirkuskoulun oppilashallintoon ja kurssi- ja leiritoimintaan liittyvistä töistä.

– Työnkuvaani kuuluu paljon sirkuskoulun oppilashallintoon liittyviä toimistotöitä, ja myös unohtuneita Wilma-tunnuksia voi kysyä minulta, Elina vinkkaa.

Vapaa-ajalla Elinan harrastuksiin kuuluvat lenkkeily, askartelu ja uusimpana innostuksena arabian kielen opiskelu. 

– Kielten opiskelussa haasteita riittää, näin on varmasti myös sirkusharrastuksen parissa, kaikki temput eivät onnistukaan ensimmäisellä kerralla. Aktiivinen harjoittelu antaa lopulta palkinnoksi uusien taitojen oppimisen sen itsensä voittamisen, Elina kuvailee.

Elina Salmisen yhteystiedot löydät Sorin Sirkuksen henkilökuntasivulta