Ellun ja Ebenin seikkailut Euroopassa, osa 3

Ja taas oli aika loikata lentokoneeseen ja matkustaa kohti keski-Eurooppaa ja Belgiaa. Kolmas CTF3-moduuli järjestettiin Brysselissä Ecole de Cirque de Bruxelles’n tiloissa ja tämänkertaisen moduulin aiheena oli turvallisuus ja konfliktitilanteiden hallinta. Tällä kertaa koulutusviikko ei tuonut ennakko-odotuksista poiketen kovin paljoa mitään uutta ja ihmeellistä, sillä ohjelmassa oli hämmentävän paljon anatomiaa ja hierontaa. Meille ei ihan auennut luiden tunnustelun ja sosiaalisen sirkuksen keskinäinen yhteys, mutta mukavan rentouttavaa touhua se joka tapauksessa oli. Toki kuuntelimme myös todella mielenkiintoisia luentoja haastavista opetustilanteista ja niiden käsittelystä. Keskustelimme palautteen antamisesta, teimme ryhmätöitä ja dramatisoimme toisillemme katastrofaalisia tilanteita sisältäviä, mutta todella hauskoja oppitunteja. Parasta viikossa oli jälleen ihanien ryhmäläistemme kanssa yhdessäolo ja kokemuksien jakaminen. Monet muistelivat edelleen lämmöllä vierailuaan Suomessa ja kaipasivat kovasti saunaa.

Kovin paljoa ei vapaa-aikaa viikolla jäänyt, mutta sen verran ehdimme pyörähtää keskustassa, että saimme herkuteltua belgialaisilla vohveleilla ja ranskanperunoilla. Kävimme katsastamassa myös kuuluisan Manneken piss – patsaan ja pyörimässä Grand Placella. Ilma oli onneksemme koko viikon aurinkoinen ja parina päivänä saimme jopa nauttia kunnon hellekeleistä, joten Suomen kylmään syksyyn palaaminen ei tuntunut kovin houkuttelevalta.

Vielä yksi koulutusmoduuli on edessä joulukuussa ja sitä varten matkaammekin Irlannin Galwayhin. Irlannilta on tuskin turha odottaa kesäisiä kelejä, joten pitänee jo pakata sadevaatteet ja villasukat valmiiksi!

To be continued…

Seikkailuterveisin

Ellu & Eben

The following two tabs change content below.
Tekstin julkaisija on Sorin Sirkus ry.