Sorin Sirkus

Sorin Sirkus – vuodesta 1985

Taiteen perusopetus – lue lisää

Sorin Sirkus on vuonna 1985 perustettu tamperelainen nuorisosirkus. Toimintamme ydin on erityisesti lasten ja nuorten sirkustaiteen harrastuksen edistämisessä, ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Sorin Sirkus aloitti Taiteen perusopetuksen tarjoamisen ensimmäisten joukossa Suomessa vuonna 1993.

Esiintyvät-ryhmä – lue lisää

Sirkuskoulun esiintyvät-ryhmän jäsenet ovat taidokkaita, pitkälle edistyneitä oppilaita ja kokeneita esiintyjiä, jotka edustavat Sorin Sirkusta sekä kotimaassa että ulkomailla. Ryhmän jäsenet paitsi tähdittävät sirkuksen päätapahtumaa joulushow-esitystä, myös keikkailevat ahkerasti ympäri vuoden.

Hyvinvointisirkus – lue lisää

Sorin Sirkuksen kehittää ja toteuttaa erilaisille kohderyhmille suunnattua matalan kynnyksen sirkustoimintaa, joka edistää osallistujien sosiaalisia ja motorisia taitoja sekä ehkäisee syrjäytymistä. Sorin Sirkuksella järjestetään myös kursseja ja leirejä kaikenikäisille: vauva- ja taaperoikäisille, koululaisille ja aikuisille, ja lasten sirkusleirejä järjestetään koululaisten lomaviikoilla sekä kesällä useamman viikon ajan.

Kansainvälisyys

Kansainvälinen toiminta on tärkeä osa sirkustaidetta ja Sorin Sirkus on tiivisti mukana eurooppalaisissa nuorisosirkusverkostoissa, jotka toimivat monilla eri sirkuksen toiminta-alueilla. Kansainvälisen toiminnan päämääränä on vahvistaa sirkusopetuksen sisällöllisiä tavoitteita ja nuorten kokemuksia sirkusharrastuksesta, kehittää sosiaalisen sirkuksen ja taiteen perusopetuksen opettaja- ja ohjaajakoulutusta sekä edistää avoimuus- ja suvaitsevaisuuskasvatusta.

Uutiset

Kansainvälisyys

Tutustu Sorin Sirkuksen kansainväliseen toimintaan

“Jo todistetusti moneen tilanteeseen sopiva VIMMA x Sorin Sirkus -mallisto on yksinkertaisuudessaan nerokas usean taiteenlajin yhteisteos

"Jo 35 vuotta jatkunut määrätietoinen nuorisotyö ja sirkuskasvatus saavat kävijät huokaamaan joka vuosi: tätä lisää!” 

“Sorin Sirkuksessa on elämänsä kautta kiinni suuri yhteisö”  

Anu Ala-Korpela